Hanhikiven Kiertäjät eli HaKi on Pyhäjoella toimiva sekalippukunta, jossa on monipuolista toimintaa kaikille ikäkausille. Myös perhepartioryhmä kokoontuu noin kerran kuussa.

Lippukunnassa toteutetaan peruspartiotoimintaa, ja ryhmät kokoontuvat viikottain lippukunnan kokoontumispaikassa Vanhankoulun partiokololla. Partioilloissa tehdään aktiviteetteja, jotka rakentuvat erä-, leiri- ja kansalaistaidoista, johtamisesta sekä sosiaalisuuden ja luovan ajattelun taidoista. Lisäksi harjoitellaan kädentaitoja sekä hengellisyyteen, luonnontuntemukseen ja -suojeluun liittyviä taitoja. Aktiviteetteja tekemällä opitaan uutta ja valmistaudutaan partioretkiin, -kisoihin, -leireihin ja -vaelluksiin.

Lippukunta järjestää vuosittain koko lippukunnan yhteisiä tapahtumia, yön yli kestäviä retkiä ja pidempiä leirejä. Lisäksi muutaman kerran vuodessa kokoonnutaan erilaisiin tempauksiin, kuten joka keväiseen riihitykseen tai perinteiseen soihtukulkueeseen ja puurojuhlaan, joka kokoaa koko lippukunnan koolle itsenäisyyspäivänä.

Myös Pohjanmaan piiri ja keskusjärjestö järjestävät toimintaa, kuten kursseja, partiotaitokilpailuita ja isompia leirejä, jotka tukevat lapsen ja nuoren kehitystä sekä tuo näkyvyyttä lasten ja nuorten harrastukselle.

Lippukunnan taustayhteisönä toimii Pyhäjoen seurakunta. HaKilla on oma partiokämppä Rajaniemen rannassa. Lippukunnan kolo sijaitsee Vanhalla koululla lähellä kunnan koulukeskusta.

Kysy lisää toiminnasta johtajilta ja lue lisää!